keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Puistossa oli kaunista

Viime yönä meillä riehui ukkosmyrsky. Jytisi oikein kunnolla ja välillä ihan meidän päällä.

Minä vähän pelkään ukkosta ja heräsin valtavaan räjähdykseen sydän hakaten. Miekkonen vaan käänsi kylkeä ja jatkoi unta, mutta minua jyrinä ja välähtely häiristi. En meinannut nukahtaa lainkaan uudestaan.

Koirammekin säikkyy jos kovasti jyrisee ja sainkin viereeni lämpimän karvakorvan. Nukuimme toisiamme vasten ja molemmilla oli sitten hyvä.

Tänään on ollut kaunista ja kävimmekin nyt illalla käyskentelemässä Paloma puistossa.

Siellä oli monella kanalla pienet tiput. Suloisia poikasia.

Papukaijojakin näytti pesivän puissa. Etenkin eräässä oudossa puussa, jonka runko on piikkinystyröiden peitossa.

Kaunis ilta!


tiistai 29. syyskuuta 2015

Syksy jatkuu lämpimänä

Tänään satoi aamusta vettä. Loppupäivä jatkuikin sitten poutaisena.

On ennustettu, että Espanjassa jatkuu syksy tavallista lämpimämpänä.

Ensi viikollekkin on luvattu vielä päiviksi 30 astetta lämmintä.

Nyt on ihan mukavaa olla auringossa. Se ei enää kärvennä ihoa kuten kesäkuukausina. Nyt se on lempeän pehmeä.

Kyllä minulle kelpaa sandaalikelit. Mukavaa, kun ei tartte pukeutua paljoa.

Tässä vielä muutama kuva viikonloppuiselta patikaltamme.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Kiipesimme vuorelle ja vaelsimme läpi kanjonin!

Lähdettiin aamusta ajelemaan kohti pohjoista. Noin 75 kilometriä rannikolta on sellainen ikivanha kanjoni, nimeltään Tajo de Molino.

Se on jurakaudella muodostunut kanjoni. Eli noin 140 miljoonaa vuotta vanha.

Kanjonin pohjalta on löydetty paljon erilaisia fossiileita.

Tarkoituksena oli vetää sellainen mukava kevyt patikkaretki. No.. Se oli kaikkea muuta kuin kevyt patikka.

Vaelsimme kanjonin läpi. Molemmilla puolilla kohosi jylhät kallioseinämät. Seinämillä keikkui muutama vuorikiipeilijä.

Kanjonin toisella puolella aloimme nousta ylöspäin. Ajattelimme edelleen, että reitti on helppo.

Kiipesimme aika jumalattomasti. Auringon porottaessa.

Onneksi repussa oli Aquarius juomaa, joka sisältää suoloja ja sokereita ja mineraaleja. Oli meillä vettäkin ja kahvia termarissa.

Vuoren rinne, jota nousimme oli suhteellisen jyrkkä ja auringolta ei ollut mitään suojaa. Maisemat olivat komeat. Karulla tavalla. Tähän aikaan vuodestahan täällä on hyvin kuivaa.

Pääsimme vuoren huipulle. Vaikka usko siihen alkoi itselläni hiipua.

Huipulta oli maalauksellisen upeat maisemat. Todella mahtavat!

Vuorelta oli kuitenkin päästävä alas.

Toiselta puolelta lähdimme laskeutumaan hyvin jyrkkää rinnettä alas.

Rinne oli isoja kivenlohkareita täynnä ja irtosoraa myös.

Se oli aika jännittävää. Pelkäsin että taitamme jalkamme ja syöksymme alas.
Lisäksi pelkäsin kivien välissä lymyäviä mahdollisia käärmeitä.

No selviydyimme alas vuorelta ehjin nahkoin. Olimme hikisiä, uupuneita ja jalat tärisi maitohapoilla kiipeämisestä.

Mutta olipahan komeat maisemat ja seikkailu!

Jos retkeilee/patikoi täällä Andaluciassa, niin ottakaa aina paljon juotavaa mukaan. Ottakaa myös hattu. Välttäkää kuumimpaan aikaan patikoimista.

Täällä on niin upeaa maastoa retkeillä. Täytyy vaan ensi kerralla selvittää tarkemmin minkälaisen palan aikoo haukata. Oli aikamoinen fyysinen suoritus.

Tässä kuvia tämän päivän seikkailusta.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Liikkumisen iloa Välimeren syksyssä

Ah kyllä Välimeren syksy on sitten ihana!

Tänään heräsin varhain aamulla ja pakkasin reppuun juotavaa ja porhalsin markkinoille.

Aamulla oli 22 astetta, joten hyvin jaksoi painella menemään reippaasti.

Ostin markkinoilta uudet kuoret puhelimeen.

Markkinoilta kotiin matka on pelkkää ylämäkeä, joten se on aina se vaativin osuus, etenkin jos on kuuma.

Nyt oli kuitenkin juuri sopiva keli ja niin kirkasta. Sain vedettyä kuitenkin kunnon hien pintaan, koska porhalsin niin vauhdikkaasti.

Kotiin päästyä joogasin. Niin energinen olo tänään!

Hyvää viikonloppua!

torstai 24. syyskuuta 2015

Kesä tuli takaisin!

Meille saapui kesä takaisin! Viimeiset pari päivää on ollut 34 astetta lämmintä ja aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta.

Illat ne pimenee täälläkin. Pimeä saapuu jo kahdeksalta illalla. Joulukuussa se tulee jo kuudelta.

On se silti aika pitkään valoisaa jos vertaa Suomeen.

Täälläkin uutisissa kerrottiin vinkkejä kuinka selvitä pimeästä kaudesta parhaiten. Onhan tuolla pohjois-Espanjassa kylmempää ja pimeämpää kuin täällä etelässä.

Siltikin, kun on elänyt Suomen pitkiä talvia monia vuosia, niin on tämä valoisa talvi aikamoista luksusta.

Käytiin tänään eräässä asianhoitotoimistossa. Miekkonen vaihtaa ajokorttinsa Espanjalaiseen ajokorttiin.

Se itseasiassa tulee kaikkien tänne muuttaneiden tehdä, sillä jos poliisi saa tietää, että asuu täällä vakituisesti ja ajaa suomalaisella kortilla, niin siitä tulee sakkoa.

Espanjalainen ajokortti on siitä erilainen, että liikennerikkomuksista tulee pisteitä ajokorttiin. Vai otettiinko niitä pisteitä pois? En ole varma.

Joka tapauksessa, jos munii liikaa, niin joutuu ajokouluun uudestaan.

Asianhoitajat hoitaa ajokortin vaihdoksen 90 eurolla. Ei tarvitse muuta, kuin toimittaa heille paperit ja passikuvat, niin he hoitavat kaiken paperihelvetin.

Asioitiin samassa toimistossa, joka hoiti meidän auton rekisteröinnin Espanjan kilpiin.

Itse en vielä ole vaihdattanut korttiani. En ole ajanut täällä ollenkaan. Pitäisi varmaan ajaa välillä, ettei koko ajotaito unohdu.

Matkalla ostettiin vähän jäätelöä. Njam njam.

maanantai 21. syyskuuta 2015

D-vitamiinia vaikka purkista!

Kävin tuossa hiljattain otattamassa verikokeita, sillä minusta ei oltu aikoihin otettu kunnon verenkuvaa.

Täällä Espanjassa tuo verikoe on aika laaja. Esimerkiksi Suomessa minun mielestäni ei ole minusta ainakaan otettu sellaista verenkuvaa, jossa olisi otettu kaiken muun lisäksi mm. D-vitamiini, B12-vitamiini, magnesium-, kalsiumtasot. Testi sisälsi valtavan määrän eri juttuja.

Joka tapauksessa, D-vitamiinihan saadaan mm. kalasta ja munasta ja vitaminisoiduista maitotuotteista, mutta myös auringonvalosta.

Minä syön kalaa monta kertaa viikossa, syön aamiaiseksi munia, syön D-vitamiinilisää ja asun Aurinkorannikolla, jossa aurinko paistaa 330 päivänä vuodesta. Siltikin D-vitamiinitasoni oli normaali, mutta siellä alarajalla.

Tuli vaan mieleen, että kun siellä Suomessa auringonvaloa on niin vähän etenkin huonon kesän jälkeen, niin kannattaisi varmaan syödä sitä D-vitamiinia purkista.

Suomessahan ollaan sitä mieltä, että vitamiinilisiä ei tarvita, mutta se on ihan vitsi. Ei ihme, että suomalaiset on niin sairaita.

En tiedä ottaako mitkään lekurit näin laajoja testejä Suomessa, mutta kannattaa käydä otattamassa vaikka rahalla. D-vitamiinin puutos on mm. Osteoporoosin aiheuttaja ja sitä on etenkin Suomalaisilla naisilla hirveästi. Puhumattakaan Diabeteksestä.

Itselläni ei flunssat vaivaa, kuin maksimissaan kerran vuodessa. Uskon, että se johtuu juurikin D-vitamiinin ahkerasta syömisestä.

Ja vehnänorasjauheesta, jota juon joka aamu. Se on ruohon vihreä litku, jonka makuun kyllä tottuu..

Jami on parantunut yskästä ja on aktiivisesti valloittanut joogamattoani. Hän tuntuu olevan virkeämpi nyt muutenkin, kun kelit ovat hieman viilentyneet.

Tervettä syksyä!

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Rosadaa lounaaksi

Käytiin tänään syömässä lounasta tuossa yhdessä vakkaripaikassamme.

Se on paikallisten suosima (ei turistipaikka), edullinen ja siellä on hyvä ruoka.

Paikkaa pyörittää perhe, jonka vanhempi isä kokkaa ja aikuinen tytär tarjoilee. On siellä muitakin töissä, mutta pääsääntöisesti isä ja tytär on aina paikalla.

Paikka ei ole kovin kaunis. Siellä on muovipöydät ja muovituolit ja se on kerrostalon alakerrassa.

Siltikin, kuten sanoin, hyvä ja edullinen ruoka. Ja palvelu!

Syön usein annoksen Rosadaa (kalaa) ja se maksaa 6.50 euroa annos. On iso annos. Hyvä että edes jaksaa kaikkea syödä.

Katselin säätiedotusta ja sen mukaan lokakuun vaihtuessa alkaa talvi täälläkin. Sateita tulee ja lämpötilat päivälläkin jää vaan 22 asteeseen.

Täytyy raivata hellevaatteet pois ja tehdä kaappiin tilaa neuleille ja muille syysvaatteille.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Kuvia Nerjasta rantsusta

Ajeltiin tänään Nerjaan rantsuun. Meri oli kuitenkin niin jäätävä ja aaltoinen, että jäi menemättä uimaan.

Ilma kuitenkin on ollut mitä mainioin.